Otteita Kyllikin päiväkirjasta 1941


Otteita Kyllikin päiväkirjasta 1941


70 vuotta sitten – Kyllikin päiväkirjasta

Kirjoittanut Hissu Teppana 23.05.2011 19:08

Johdanto:
Jatkosodan alkamisesta tulee 2011 kuluneeksi 70 vuotta. Kyllikki Paajasen päiväkirja kertoo Kesälahden kohtalon vuodesta koulutytön silmin. Kyllikin koulu, Viipurin tyttölyseo, muutti talvisodan jälkeen Helsinkiin ja muuttui Viipurin kaksoisyhteislyseoksi. Se toimi Helsingin Suomalaisen lyseon tiloissa iltakouluna. Kahdeksantoistavuotias Kyllikki käy seitsemättä luokkaa ja asuu koulukaverinsa Kylli Matikaisen kotona Vuorikadulla.

Vappuna 1941:

Jugoslavia on kukistunut, saksalaiset ovat vallanneet koko maan, Kroatia julistautunut itsenäiseksi, nyt saksalaiset ovat jo Ateenassa, Kreikkakin on jo selvä.

Kotona [Kesälahdella] oli kaikki kuten ennenkin. Vintissä asuu sotilasohjaaja Hirvonen rouvineen ja tyttärineen odottaen milloin Välimäki suvaitsee lähteä [suojeluskunnan] talolta. Ratsumestarikin on jo lähtenyt, mutta hän koettaa kai pyrkiä Kesälahdelle takaisin. Toukokuussahan sinne pitäisi tulla kokonainen pataljoona. Äiti on sanonut kirjakaupan irti, joten saamme kai enemmänkin asukkaita vinttiin. Olen vähän jännittynyt.

4.5.

Odotan kotoa kirjettä ja olen jo hieman kärsimätön. Ei yksinomaan sen vuoksi, että olen taas huutavassa rahapulassa, vaan myöskin siksi, että on hieman rauhatonta. Esim. upseereilla lomakielto j.ne. Tahtoisin tietää, mitä meille päin kuuluu. Kumpa – kumpa nämä 2½ viikkoa kuluisivat pian ja pääsisin kotiin, tapahtukoon sitten mitä tahansa. – Suomessa on julmasti saksalaisia ja Petsamon nikkelikaivoksista on käynnissä jotain neuvotteluja.

5.5.

Vihdoinkin kirje muorilta. Ja 2000 mk! – Kesälahdelle ei kuulu mitään ihmeitä. Timonen on mennyt kihloihin Mäntyniemen karjakon kanssa – ja lienee pastorikin niillä reissuilla. Niin sitä vain pitää!

6.5.

Olin sairaalassa tri Fogelbergin luona ja sain röntgenhoitoa risoilleni. Minä vain olen epäluuloinen enkä usko kuumeen johtuvan niistä! Voi kun tuo kirottu kuume nyt jo painuisi helkkariin!

7.5.

Kamala päivä! Aineet melko kummallisia, kirjoitin ”Vänrikki Stoolin tarinoista”. Latinan ukko toi aiheet ja sanoi, että ”nyt Paajanen taas kirjoittaa hienon jutun”. Saksan kirjoitus kalsa. En varmastikaan saa siitä numeroa ensinkään. – Ostin puukengät.

8.5.

Ville tuli Kesälahdelta ja toi minulle pienen paketin. Lumpustelin kaupungilla ostamassa kukan siemeniä. Kamalan kylmää, viskeli vähän luntakin.

10.5.

Maaottelumarssi. Aika 1.24. Mutta kyllä sai kävellä itsensä hikeen! Sain rakon kantapäähäni. Illalla Ainon päivillä. Ostimme Ainolle muuten aika kivan pienen kalevalaisen soljen, 55 mk.

11.5.

Satoi lunta, satoi vettä, satoi räntää. Ajatella, että nyt on äitienpäivä. Tahtoisinpa halata muoria!

13.5.

Jomma meni ihan päin helkkaria! Taidan huomenna pinnata aljasta. Aineesta sain 9- .

15.5.

Sain latinankirjoituksista 9 ja ruotsista 7.

16.5.

Saksa meni sentään inhimillisesti 7+. Onni sanoi, että kyllä se laiskuus kuultaa läpi kaikista Paajasen hommista! Koko luokka on aivan hermona numeroineen ja keskiarvoineen. Kirkkohissankokeesta sain 8. Saduistani!

17.5.

Sain jommankokeista 1 –. Loistavaa! – Oopperassa Kyllin, Ainon ja Tiittasen Katrin kanssa. ”Puolalaista verta” olikin oikein kiva!

18.5.

Olin Kyllin kanssa katsomassa ”Hallo Janinea”. Aika kiva. – Minulla on kuumetta melkein 37,5 ja pistää aika kovasti. Hyvä Luoja, nyt alan taas kohta pelätä.

19.5.

Ja tänään koulu sitten loppui! Olimmekin aika railakkaalla tuulella koko päivän. Söimme Anjan kanssa ensimmäiset jätskit tänäkevänä. – Kauhistus, jos muori ei huomenna lähetä rahaa! – Leffassa ”Häämatkalle kokeeksi”. Eri kiva. Ja se pisti minut taas kuvittelemaan.

20.5

Sain muorilta 450 mk. Ostin jo matkalipun. Hoopailin Kyllin kanssa kaupungilla. Kiva, kun kaikki uffarit tervehtivät häntä!

21.5.

Saimme sitten paperit kouraamme. Ehdoista en vielä huolehdi yhtään, ehtii sitä syksylläkin. – Aino, Kullervo ja Kylli saattoivat minut asemalle. Siellä näin [Niilo] Tammelan rouvaa ja rva Sippolaa. Ruustinna matkaseuraksi. Kauhistus!!!!!

22.5.

Yö ja aamu junassa kului oikein mukavasti. Koppikaverina oli rva Salomaa Savonlinnasta. – Suloista olla kotona! Söin jo heti alkajaisiksi kamalasti. Koettelin leninkejäni, kyllä niissä nyt on väljyyttä, mutta jos tätä menoa jatkuu, eivät ne syksyllä sovi päällekään.

23.5. 1941

Hipo ja Saimi siivosivat ulkovinniä ja minä kulutin melkein koko päivän toilailemalla ulkona paikasta toiseen. Laitoin fillarini kuntoon ja ajelin muutamia kierroksia heinäpellon ympäri. Ihanaa juosta housuissa ja sandaaleissa ulkona. Ja ihanaa kun kirjakauppa on pois. Järjestin kamarin oikein sieväksi. Pidän siitä nyt hurjasti!

24.5. lauantai

Suursiivousta jatkettiin vaatevinttikamarissa. Pengoin vaatevasuja ja hienostelin äidin pellavapuvussa ja hänen vihintäleningissään. Aion ikuistaa sen huomenna. – Eräs vänrikki ja kokelas kävivät kysymässä asuntoa. Ei tipu, jos nyt saisi remontin aikoihin.

25.5. sunnuntai

Äiti oli lauluharjoituksissa ja minun pääni täynnä papiljotteja kun ratsumestari rouvineen yritti hyvästeille! Mummo sai vastuuttaa heidät. Olivat vain käskeneet sanoa terveisiä. – Seppo ja Kauko meillä visiitillä. Hieman minua hymyilyttää heidän juttunsa. Ovat olevinaan niin kokeneita. – Ei haittaa. – Iltakävelyllä Hipon kanssa. – Paljon Matteja!

26.5. maanantai

Harrastimme ”puutarhatyöskentelyä”. Katkoin monivuotisten kukkien vanhoja runkoja ja lakaisin Hipon kanssa pihaa. – Tuuli hiveli niin suloisesti ja aurinko paistoi. On ihanaa tehdä työtä ulkona! Kumpa päivettyisin oikein! – Muori kylvi jo muutamia kukan siemeniä. Toivomme vain sadetta. – Ainakaan aamulla minulla ei ollut lämpöä (klo ½ 12) enemmän kuin 36,7°. Illalla en mitannut.

27.5. tiistai

Vedimme Saimin kanssa lakanoita. Minua väsytti kamalasti. – Tulipalo Vaahersyrjällä. Kunnan omistama talo paloi. Menivätköhän Pakkasen mummon rahat? – Töngistelin taas vähäsen puutarhaakin. Kaksi vanhaa ja yksi nuori paleltunut omenapuu otettiin pois. Tuntuu aivan kuin tilaa olisi tullut lisää!

28.5. keskiviikko

Voi, miten ulkona on suloista! Nautin jokaisesta henkäyksestä. Nyt alkavat lehtisilmut jo aivan silmissä paisua ja nurmi muuttuu vihreäksi. Kannoimme ulos dahlioita j.n.e. Taivas, miten paljon puutarhassa onkaan työtä! – Olin Wilskassa visitissä. Kauko myös. Ei mitenkään erikoista, melkein ikävää. Seppo saattoi minut kotiin. – Poltimme jo juhannuskokkoja, nim. roskaläjiä kaalimaalla. Komeaa!

29.5. torstai

Luin aamupäivällä Carl Rothen ”Oliviaa”. Se on kiva, pidän siitä kovasti. – Istutimme dahlioita. – Lipputanko –penkistä on vastuu Hipon ja minun hartioilla! – Eri keljua, etten minä ole päivettynyt vielä paljoa ensinkään. – Mikähän siihen on vikana. – En ole taas muistanut aikoihin mitata kuumetta. Tänä iltana 36,8°.

30.5. perjantai

Vihdoinkin sataa – ja on kamalan kylmää. – Kulutin ison osan päivästä puodilla ja apteekissa. – Päätäni särkee ja ”lämpömittari” näytti taas 37,3°. Ja uusi huoleni aihe on nenänpäässäni oleva näppylä. Se on taas niin punainen. Voi hyvä Luoja, ettei siinäkin vain olisi jotain pahaa!

31.5. lauantai

Hyvin ”työteliäs” päivä. Äiti paistoi pullaa ja piirakoita, Hipo kuurasi kamarin, salin, eteisen ja rappuset, minä vinttikamarit. Kannoimme saunavedet ja lopun päivää kulutin tiskaamalla. Huomenna onkin sitten helluntai. – Edistyimme Hipo ja minä saunaan vasta yhdeltätoista. Päivä valkeni jo niin koreasti, kun painuin nukkumaan.

2.6. helluntaimaanantai

Voi tätä helluntaita! Lämmintä +2° ja viskeli äsken hieman lunta! Emme uskaltautuneet kirkkoon emmekä viemään lehmiä metsään vaikka aikomus olikin sellainen. Minä en pidä tällaisesta ilmasta. – Voi, olen täynnä luulosairauksia, mutta tämä johtuu nyt taas siitä, kun Hanna-tädin syöpä on nyt niin pitkällä, ettei enää ole mitään toivoa, hän on ylenaikaa vuoteessa.

Miten synkkiä asioita. Matikan ehtonikin ovat paljon hauskemmat! En sure niitä yhtään kun tiesin aivan varmasti ne saavani. Olkoon nyt koulu rauhassa – ainakin kaksi kuukautta. Sitten elokuussa alan ajatella. – Luulin muuten, että saisin Sepon lukemaan kanssani, mutta hän on Hesassa kesä- ja heinäkuun ja menee elokuun alussa raivausleirille – ja lopun ajan aikoo ”juhlia” täällä, joten matikalleni ei jää tilaisuutta. – Hän uhkasi hankkia tänne aika ”gängin” iloisia kavereita ja ottaa ilon irti elämästä ja antaa kesälahtelaisille puheenaihetta. – Kylli aikoo tänne siinä heinäkuun puolivälissä – mikäli saa matkaluvan, se kuuluu olevan nykyään niin vaikeaa.

”Sisärengas” (Wilskat, Taivaiset, apteekarska ja nti Poikola) oli meillä visitissä ja koko ilta kulutettiin keskustelemalla leipäannoksien pienentämisestä. Istuskelimme Sepon kanssa kirjakauppakamarissa. – Seppo oli jo viikossa ehtinyt väsyä ”maaseudun rauhaan ja hiljaisuuteen”. Ja hän sääli minua, jonka on oltava täällä koko kesä. – Ihmettelen tässä vähän itsekin, keksinkö mitään kivaa. En edes tiedä, onko täällä yhtään jännittävän näköistä uffaria. – Talolla urheiluseuran iltamat, mutta en tietenkään mennyt.

3.6. tiistai

Edelleen kylmää. Huh! – Tein suklaata. Nam – nam. – Hipo ja minä käänsimme maata = keittiökasvitarhaa. Tulikin tehtyä työtä oikein hartiavoimalla. Äiti kävi Hanelissa etsimässä metsänistuttajia. Särikkäälle tulee nim. 10, 000 kuusentainta ja työnjohtaja! Jännittävää! – Lauluharjoituksissa koululla. Olimme, Tuovi ja minä naurutuulella.

4.6. keskiviikko

Sateista ja kylmää. Olin ”piippapoikana” Pekan kylväessä heinänsiementä. – Taimet ja työnjohtaja saapuivat. Nuorimies Kaksonen Punkasalmelta, suorittanut yksityisesti keskikoulun ja aikoo suorittaa myös lukion. Muistuttaa latinanukkoa. – Lähtisiköhän huomenna Särikkäälle! – Topin päivillä Tuhkasessa. Keskustelin enimmäkseen Tupun kanssa – filmeistä, koulusta j.n.e.

5.6. torstai

Kauhean kylmää ja tuulista. Lehmät piti viedä tänään metsään, mutta emme uskaltaneetkaan. Odottelin sitä koko aamupäivän rytkyt niskassa. – Kirjoittelin filmimuistiinpanojani. – Sain kuvat S-linnasta, kivoja. – Lauluharjoitus koululla. – Olen ollut niin hermostunut, kun ompelijaa ei saa kiinni koskaan. – Päätäni särkee, mutta ainakaan äsken minulla ei ollut kuumett

6.6. perjantai

Lehmät metsään. – Taivas miten harmissani olen nyt tuon nenänpääni tähden. Onkohan tässä lähdettävä lääkäriin. – Menimme kävelemällä Taivaiseen. Ollilaiset olivat myös siellä. Meille annettiin päivällinen – paljon ja hyvää. Olisi meidät pidetty yötäkin , mutta kun emme jääneet, kyytisi isäntä itse meidät kotiin.

7.6. lauantai

Sain Ainolta kirjeen. Hän pyrki tänne 1 pv heinäkuuta – Kylli tulee kai myös silloin. – Ka, mikäpäs siinä, tervetuloa! – Lauantai ja kaikki kiireet taas. – Koko päivä meni tiskatessa. – Pekka väitti sen Kaksosen sanoneen minua ylpeäksi. Uskoiskohan! – Hilja- ja Mimmi-täti täällä yötä. He olivat hautoja laittamassa. – Vastasin jo Ainolle. – Huomennahan en ehdi. –

8.6.sunnuntai ja 9.6. maanantai

Koko yön satoi lunta ja aamulla oli täysi talvi. Kauhistus tätä kesäkuuta! – Odottelin Elsa MariaKatariinaa, mutta hän ei tullut. – Ja noin klo ½ 5 lähdimme Villalaan. Armeijan auton lavoilla! Ellei Hirvonen olisi älynnyt ottaa mantteleita kaikille, olisimme paleltuneet. – Oli siellä aika paljon kansaa. ”Topista tulee sotamies” oli oikein mukava! – 1 tunti tanssia. Sairastin päänsärkyä. Auto lakkoili aluksi. Olimme kotona klo 2. Äiti Taivainen meillä yötä. En nukkunut yhtään, sillä kummitäti lähti Uotilassa Rajalan lepokotiin. – Päivällä kävin lensmannissa hakemassa Ainolle ja Kyllille sitä lisäpaperia. – Pistäydyin myös Wilskassa nenääni näyttämässä. Hän sanoi että se on kai häiriytynyt talirauhanen, mutta hän ei edes kunnolla katsonut sitä! En oikein uskalla luottaa siihen. Yritin vähän kääntää saksaa, mutta ei siitäkään tullut mitään.

10.6. 1941 tiistai

Puurasimme taas puutarhassa, kylvimme juureksia, kukkasia y.m. Jo lämpimämpää kuin aikoihin, mutta tuuli aika tavalla. – - Ja vaille yksi yöllä toi Jussi Molarius komennuksen keskukseen. Miehet, kaikki lähtevät reserviin. – Tuntuihan se vähän oudolta lähteä keskellä yötä, mutta en kuitenkaan uskoisi mitään.

11.6. keskiviikko

Miehiä meni vielä pitkin aamua. Nukuin vähän aikaa ja sitten olin äidin ja Hipon kanssa puutarhassa. Kylvimme jo kaikenlaista. – Tupu tuli siinä kahden maissa ja viipyi melkein kolme tuntia. Kyytisin hänet. – Kansa kuuluu käärivän kamppeitaan kokoon! – Illalla kylvimme vielä kukkasia y.m. Juho ja Hilda tulivat jo perunantekoa varten.

12.6. torstai

Olen auttamattoman uninen. Minun olisi kai pitänyt mennä jo tänä iltana valvomaan, mutta pyysin Pekan ottamaan Aini Tolvasen. – Perunanteko. – 50 vakoa, on kaivamista syksyllä. – Hirvosen rouva kävi ja tiesi oikein hälyuutisia. Myös Pekka oli aika vakava. Synkäksi veti minutkin hetkeksi, mutta se meni ohi. Muualla Suomessa on ainakin täysin rauhallista. – Sain postissa ”Työnuorison” ja siinä oli juttuni ”Viipurista Helsinkiin”. Tuntui jännittävältä lukea se siinä.

13.6. perjantai

Kauko on joutunut I.V:hen Kerimäelle. Kävin Mäntyniemestä taimia. Äiti istutti, minä en oikein kyennyt mihinkään. – Mimmi-täti lähtee aamulla Hesaan. – Menin vasta kymmeneltä talolle. Aika rauhallinen yö.

14.6. lauantai

Nukuin koko aamun ja sitten kömmin ylös käymään äidin kanssa Mäntyniemessä ja haudalla. Sekä rouva että tuomari kävivät jututtamassa meitä. He olivat hyvin rauhallisia, pyyttivät maanantaina päiväkahville. – Pakkasin ”hopeat”. – Huvitti hieman itseänikin! – Nautin saunassa olosta – ja pesin ”matkapyykkiä”

15.6. sunnuntai

Voi, miten usein ihminen saa katua sanojaan! 2 viikkoa takaperin toivoin jännitystä elämääni, nyt sitä on enemmän kuin tarpeeksi. – En oikein osaa tehdä enkä kirjoittaa mitään. Koko aamun olemme katselleet tielle. Viime yöstä klo 1:stä lähtien on ylen aikaa kulkenut ohi miehiä jalan, ratsain, pyörillä, kuormastoa, tykistöä j.n.e. Nyt he menevät rajalle. Pekka (hän on taas paikallispäällikkönä) sanoi tämän pataljoonan jäävän Kissalan tienoille ja tänne jäävän pitäisi tulla kohta puoleen.

Tuntui vähän kummalliselle vaikkakaan en kyllä mitenkään pelästynyt. Oli vain omituista istua siellä ja katsella, kun miehet lähtivät. – Siitä alkaen on ollut kaikenlaisia huhuja liikkeellä. Kansa on pakannut kovasti. Saa niitä koota, mutta on eri asia, voiko mukaansa ottaa mitään! – Minusta on uskomatonta, että täältä pitäisi lähteä, vaikkakin Pekka juuri äsken sanoi sen olevan vain päivien kysymys. – Enkä haluaisi lähteä, ja nyt saamme todella jotain ”jännittävää” tänne.

Olisihan ihmeellistä, jos Karjala saataisiin takaisin. Mutta minusta on niin vaikea kuvitella Suomen käyvän hyökkäyssotaa! Tai eihän Suomi tätä nyt itse asiassa ala, vaan Saksa. On kuulemma sanottu, ettei peräytyminen tule enää kysymykseen. Joko Ryssä myöntyy Saksan vaatimuksiin tai sitten alkaa soida. – Mutta mitenhän monta Suomen miestä uhrataan silloinkin. Tosin täällä kuuluu olevan paljon saksalaisia, mutta tietysti meikäläisten on lähdettävä etunenässä. – Lieneekö reserviläisiä otettu jo muualtakin kuin näistä rajapitäjistä! –

Kummallista, että kun olisi todella asioita, joista kirjoittaa, tuntuu pää tyhjältä eikä paperille synny sanoja. –

Sataa, sataa. Miehet, hevoset ja kuormat ovat läpimärkiä. Tie on yhtenä vellinä, pyörän jäljet ovat painuneet syvälle. – Mutta nurmikot, oraspellot ja puutarha näyttävät kuin uudestisyntyneiltä. Kaikki versoo ja vihoittaa. – Vasta istutetut taimet, kukat, kaalit y.m. ovat nostaneet kaikki lehtensä pystyyn aivan kuin ne oikein nauttisivat sateesta. – Kaikki on niin kaunista. Täytyykö tämä kaikki jättää. – -

Ainon ja Kyllin piti tulla tänne 1.VII. Luoja tietää, mitä siihen mennessä on tapahtunut ja missä silloin olemme. – Kovasimen setä pistäytyi äsken, sairastallia hän täällä järjestelee.

16.6. maanantai

Tänään visiteerasimme Mäntyniemessä. Tuomarinna sanoi minun laihtuneen. Olin jo varmasti lihonut 5 kiloa kotona. – Kaipa lehtori Ahlman, joka on ohjaamassa täällä poikien lukua, antaa minullekin tunteja sitten elokuussa. Lehtori on oikein komea mies. – Tupulla ja minulla oli aika hauskaa. – Taas minulla on kuumetta 37,3°! Ja nenä punottaa edelleenkin! Kamalaa. – Valvomaan.

17.6. tiistai

Kun tulin kotiin ja aioin käydä petille, ei uni tullutkaan! Loioin ja lueskelin kaiken karvaista roskaa. – Äiti oli talolla muonittamassa, mutta minä en mennyt vielä tänään. Laitoimme, Hipo ja minä, makasiinintauskasvimaata ja istutimme lanttuja. Voi taivas sitä hommaa, oikeinkohan ne kasvavat! –

18.6. keskiviikko

Olimme, sekä äiti että minä talolla muonittamassa, oikein komea lääkintäkapteeni. Talo on nim. J.S.P ja juhlasali on järjestetty sairaalaksi. Tuskin he kuitenkaan tulevat jäämään tänne. – Aika paljon työtä, sillä miehiä oli kaikkiaan nelisenkymmentä, kun I.V:kin on taas toiminnassa. – Arvi Luostarinen järjesti keskusvuorot uudelleen, joka vuoro 6 tuntia, minun on 3 – 9 aamuyöstä. On mentävä jo tänä iltana, t.s. ensi yönä. Sandperi, luulin saavani nukkua. – Mitähän tästä oikein tulee. -

19.6. torstai

Olin keskuksessa 3 – 9. Minua nukutti yöllä kovasti, mutta noin kahdeksan maissa piristyin. Vänrikki Reunanen soitti Nopsasta = Puhoksesta päin – visertelin hänen kanssaan oikein kauan! Hän olisi tahtonut tietää, kuka olen. Ei sanonut tietävänsä kirkolta ketään Kyllikki nimistä. Oma vahinkonsa. Hän lupasi soittaa kohta uudelleen! – – Kävin Tuhkasessa – ja nti Liski sanoi minun olleen hävyttömän keskuksessa ja puodissa, kun hieman laskin leikkiä hänen kanssaan. En anna anteeksi itselleni, että minua kävi itkettämään, mokoma asia. – Sanoin noin ihan leikilläni Liskille, että hänellä on hyvät luulot, kun uskoo vielä Uotilaan puhelimella pääsevänsä. Hän nim. soitti aamulla ja minä sanoin etten mahda mitään hänen hiivoilleen ja sokereilleen. –Reservi koko maassa ja Englanti katkaissut suhteensa Suomeen. – Nukkuessani oli Hirvosen rouva tuonut sanan, että aamulla alkaa evakuointi.

20.6. perjantai

Eipä muori aavistanut lahjoittaessaan 8.XII.38. tämän sievän mustakantisen pikkuvihkosen minulle, että tästä tulee evakkopäiväkirjani. Tosin en nyt vielä ole evakko, mutta kaukana ei sekään nimitys ole. Kumpa tästä ei kuitenkaan tulisi ”sotapäiväkirjaa”, mutta sekin on hyvin todennäköistä!

Hirveä kuhina keskuksessa koko yön ja tämän aamua. Kun lähdin kotiin, aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta, kaikki oli niin kaunista. Jo postin luo näkyi tie täynnä hevosia, jotka kuljettivat kansaa Aittolahteen. Mehonmäen Annikki meni juuri siinä poikineen. Kuljin heidän hevosensa rinnalla, vaihdoimme pari sanaa, paljon en voinut puhua, itku oli hyvin lähellä. – Niin on jatkunut koko päivän, uskomattoman korkeita, raskaita kuormia, lapsia, naisia, vanhuksia, jalan ja myttyjensä päällä istuen, karjaa suuremmissa ja pienemmissä laumoissa. Meidänkin lehmät hölpitettiin kirkonkylän karjan mukaan. Kenen heinä tai ruispellossa nyt lienevätkään. Herra tietää, tavoittaako niitä enää koskaan.

Näky on tuttu toissatalvesta mutta kuitenkin niin erilainen. He kulkivat silloin kohti tuntematonta, luullen jättäneensä kaiken ainiaaksi, silloin oli kylmä, pakkanen, kiire. Nämä uskovat palaavansa pian takaisin. En ole nähnyt kyyneleitä, enkä kuullut valittamista. Sanovatpa muutamat hyvät lähtevänsä kesälomalle.

Kello on 20.40. Pekka tuli juuri äsken meitä katsomaan ja pani pahaa päivää, kun mummo on yhä kotona.Tänä yönä tulevat lotjat vielä varmasti Aittolahteen ihmisiä hakemaan, mutta sitten tuskin enää.

Olemme pakanneet koko päivän, eikä meillä kuitenkaan ole koossa paljoakaan. Ja mitä se tointaisikaan, eihän mukaansa kuitenkaan voi kaikkea ottaa, ja jälkeenpäin tuskin korjattanee mitään. Eniten harmittelen, jos joudun kokonaan erille perheestä. En voi enkä tahdokaan pyrkiä pois keskuksesta. Ehkä pelkään, ehkä en, en osaa sanoa, mutta en vain tahtoisi jäädä yksin. ”Meillä sitä ei voi tapahtua.” – Niin, viime viikolla tilanteen alkaessa, tuntui kaikki vain leikiltä. Leikiltä, voi hyvä Jumala! – En osaa kirjoittaa –

Koskaan, koskaan en unohda viime yötä. Lyyli Tiitta tuli kokoilemaan tavaroitaan, söimme pimeässä keittiön pöydällä. Ihmeellistä, että ruumis vaatii osansa, vaikka ulkomaailmassa tapahtuisi mitä! Ei koskaan häviä mielestäni se omituinen tunnelma, joka minulla oli yöllä, kun sade ropisi katon pelteihin, oli sumuista ja pimeää, lyhty valaisi heikosti kasvojamme, kun istuimme – äiti, Hipo, Pekka ja minä – miettien, mitä pitäisi tehdä ja kun valo häipyi ullakon pimentoihin.

Ei, en jaksa uskoa, että kaikki olisi jätettävä nyt, kun kaikki on jo valmistettu juhannusta varten, kun on vihdoinkin kesä ja kaikki vihannoi! Tosin lehmien sorkat ovat sotkeneet viljapellot ja kukkapenkit, mutta mitäpä siitä. Saisinpa vain nähdä kylvämieni siementen ja istuttamieni dahlioitten kukkivan. – Nyt ymmärrän, miten kovasti ”mammona” minua kahlitsee, miten vaikea olisi kaikki jättää!

En ole nukkunut kolmeen yöhön, mutta kuitenkaan en ole uninen. Haluaisin vain itkeä kauan, kauan – enkä voi. Ilta-aurinko valaisee Molariuksen talon päätyä ja ruispellossa einehtiviä lehmiä. Jos avaisin akkunan, tunkeutuisi aivan valkoisenaan kukkivien tuomien tuoksu sisällekin. Jollakin tavalla kaikki on niin ihmeellistä. Tuntuu kuin ilmassa olisi jotain enteitä, aavistuksia – jostakin Suuresta. ”On kuin ois päivän aatto sen suuren autuaan”. Nuo sanat tulevat mieleeni väkisinkin. – Usein on iltarusko, laskeva aurinko, pitemmät varjot tuoneet mieleeni maailman lopun, kaiken entisen katoamisen, mutta nyt minusta on kuin liittyisi siihen myös lupaus jostakin uudesta.

Voi, miksi, miksi kaikki on niin sydäntäriipaisevan kaunista?!!

21.6. lauantai

Mummo, Hipo ja Leena olivat lähteneet aamulla sillä aikaa kun olin keskuksessa. Olemme nyt äiti ja minä kahden, mamma ei raaskinut jättää minua yksin. – Melkein koko kylä on pian tyhjä. Meitä on täällä kai noin kymmenkunta lottaa ja sitten joukko siviilinaisia, esim. kauppaneidit ja apteekkilaiset. Otamme nelituntiset , siis tavallaan ”juoksevat” vuorot huomisesta lähtien. – Nyt oikaisen luuni, parin tunnin kuluttua miulla on jo herätys.

22.6. sunnuntai

Saksa on julistanut sodan Neuvostoliitolle, tänä aamuna menivät joukot yli ryssän rajan. – 12 uutisissa luettiin Hitlerin puhe Saksan kansalle. – Olimme apteekilla, tuntuu niin rauhoittavalta tavata muita ihmisiä, jutella ja nauraa. – Kaipa se on jonkinlaista massahysteriaa, kun saa joukossa turvallisuuden tunteen. – Ja onhan meitä koko joukko tässä kylässä, naisia Selonen, nti Kolehmainen, Hulda ja Kerttu Rahunen, Elina Hirvonen, Kerttu Tapanainen, Sirkka Naukkarinen, Tolvasen Aini äiteineen, Maikki Seppälä, nti Liski, Sivi Akkanen tyttöineen ja mummoineen, postilaiset, Maliska, apteekarska ja nti Poikola, nti Rouhiainen ja sitten vielä armeijan lotat. Ja mikäs on ollessa. Ainakin toistaiseksi meillä on ollut suorastaan loistavaa, varmasti monin verroin parempi olo kuin niillä, jotka harhailevat ympäri maailmaa. Missä asti lienevätkin: Tuskin meikäläisetkään älyävät kirjoittaa, kun postin tulo tänne on niin epävarmaa. – Entäs lehmät sitten. Kaduttaa , kun tuli ne hölpitettyä. Tavarat ainakin saavat jäädä kotiin, käyköön sitten miten tahansa.

– Tapasimme Hirvosta ja hän kertoi myöskin meikäläisten pian lähtevän yli rajan. Hallituksen julistuksen mukaan Suomi kuuluu välittömään vaaravyöhykkeeseen, etenkin ilmavaaraa teroitettiin erikoisesti. – Äsken minusta tuntui hirveältä ajatella pommitusta, mutta nyt olen jo rauhoittunut. Täällä se ei ole niinkään uskottavaa kuin suuremmissa asutuskeskuksissa.

23.6. maanantai

Juhannusaatto! – Kylässä on hiljaista ja rauhallista – ja niin kaunista. – Lämmitimme saunan, isä Taivainen ja apteekarska kantoivat veden. Hain vastaksia tuolta alhaalta, tuntui melkein oikealta juhannukselta siellä metsässä. – Apteekkilaiset olivat meillä kylpemässä. Kahvipöydässä unohtui kaikki vakava. – Miten lienee niiden, jotka harhailevat maailmalla. Milloinhan he ehtivät Jämsään asti?

24.6. tiistai klo 4.35

Istun keskuksessa, vuoroni päättyy 25 min:n kuluttua. Ei ainoatakaan soittoa, antoivat pyhärauhan! Niin taisi olla jouluyönä 39:kin. – Täällä on ovenpielissä juhannuskoivut ja tuossa keskuskaapin päällä tuoksuu kimppu hautuumaalta kerättyjä kieloja – ulkona sirkuttavat linnut aamuvirttään. – Elämä on kummallista! – Se kulkee käsikädessä kuoleman kanssa

Voi, miksi kaikki on niin erilaista kuin ennen. Miks’ eivät kokot tänä yönä loimunneet tuhansien järvien rannoilla, miks’ eivät nuoret tänä yönä tanssineet aamuun asti, miksi Suureen Suviyöhön sekoittuu jotain outoa, odottavaa. – Kuka muisti, että tänään (eilen) on juhannusaatto! – Meillä lämpisi sauna, Taivainen ja apteekarska kantoivat veden, minä kävin Molariuksen hevoshaasta vastaksessa. Ihana, suvinen koivikko – hetkisen tuntui kaikki olevan niin kuin kauan, kauan sitten. – Apteekkilaiset kylpivät meillä. Ja kahvipöydässä unohdimme kaiken vakavan. – Mutta nyt, kun koko tyhjä, hiljainen kylä nukkuu, kun luulen valvovani yksin, vaikka tiedänkin tuhansien istuvan samoin kuin minä, tuhansien silmien ja korvien valppaasti tähyävän ja kuuntelevan, niin, miljoonien valvovan – meillä ja muualla, tiedän, että nyt on kello kilissyt kolmannen kerran ja esirippu aukeaa. Nyt käy toteen Waltarin kirjoitus Joulutunnelmassa, nyt – pian – meidät ravistetaan todella hereille, tajuamaan että kaikki entinen on auttamattomasti mennyttä. Me emme heränneet ennen kuin tämä uusi, vasta tulossa oleva, saapui. – Meidän täytyy muuttua, kaiken täytyy muuttua – ja se muuttuu.

Illalla: Olimme apteekilla hienoissa kekkereissä – muut vieraat Taivainen (ja Kauko luonnollisesti), tri Salminen, nti Malinen ja lomalla oleva Tunturi. – Ihanaa, väkevää kahvia ja liköörejä. – Niin, jälleen minun täytyy sanoa, että kaikki oli niin kuin kauan sitten, aikana, josta sanotaan ”olipa kerran”. – Tulivat mieleeni apteekin uudenvuoden kekkerit kalkkunoineen – - ja sotaisine tinoineen. Miten hyvin kaikki aavisteluni toteutuvatkaan!

25.6. keskiviikko

Tuurasin 9 – 7 (14.) Ei paljoa muuta kuin hätäpuheluita (ja 2 koreaa luutnanttia). Niin, iivana on pommittanut hyvin ahkerasti koko tämän päivää mm. Helsinkiä (Malmia), Uttia, Turkua, Kotkaa, Porvoota, Heinolaa, Mikkeliä, Lappeenrantaa, Joensuuta, Nokiaa, Rovanientä, Kemijärveä j.n.e. – Tiltu pauhasi hurjasti radiossa koko päivän samoja juttuja. – Meillä on siis täysi sota. Milloin lähtenevät pojat yli rajan – toivottavasti se tapahtuu pian. – Odotan jotakin. – - -

26.6. tiistai

Kaikki päivät ovat samanlaisia, aivan kuin sunnuntait. – Aikaa ei olekaan, allakka vain näyttää, että on 26.6.. Tätä tuntuu kestäneen jo kuukausia. – Kissan poika juttelin taas kanssani oikein kauan – jotain vaihtelua, eipä puheluja liikoja olekaan. – - Presidentin puhe, t.s. ”pelin avaus”. Selitys kaikista ryssän metkuista rauhasta lähtien ja julistus, että me puolustaudumme. – Tänään ryssä on pommittanut vain Turkua, mutta sitä hirveästi.

27.6. perjantai

Myös Unkari julistanut sodan Neuvostoliitolle, siis jo Saksa, Romania, Suomi, Slovakia, Italia ja Unkari avoimesti ryssää vastassa. Ruotsi perhana taitaa säästää nahkansa nytkin. Kyllä se maa sitten osaa! – Ihana iltapäivä. Kävin Runoselta – Lotilta – maidolla. Junkkarin poika kulettelee nyt nti Rouhiaista. He herrastelivat siellä Runosen pihalla. – Uutisissa paljon ja hyvää. Kohta varmasti kuuluu jotakin.

28.6. lauantai

Paistoimme äidin kanssa rinkelejä, nam, nam. Ihana, lämmin päivä. Tuntuu niin kepeältä kävellä välistä siviilissä. – Kannoin Pekan kanssa saunavesiä ja siistin + haravoin heiniä puutarhasta. Elämä olisi suloista kaikesta huolimatta, ellen vain pelkäisi nenääni niin hurjasti. – Maikki meillä kylpemässä. – Mitähän ensi lauantaina tiedetään!

29.6. sunnuntai

Aamu-uutisissa luettiin juuri äsken Mannerheimin päiväkäsky. ”Aseveljet, seuratkaa minua vielä viimeisen kerran, nyt kun Karjalan kansa jälleen nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen!” Nämä päivät ovat olleet täynnä odotusta ja nyt se on lauennut. Rajalta päin kuuluu jysähdyksiä. Olen iloinen, että saan elää tätä aikaa – en enää kadehdi Topeliuksen sankarittaria, tämä oma vuosikymmenemme on Breitenfeldin Narvan, 1771:n vallankumouksen aikojen veroinen, niin, ihmeellisempikin. Voi, tahtoisin kirjoittaa kauniita sanoja, mutta en osaa. ”Suilla suuremmilla” on jo lausuttu kaikki, voisin vain toistaa heitä.

klo 12.00. Mekin saimme tietää, että leikki on todella alkanut. Yksi ainokainen kone muni siinä yhdentoista maissa yhden ainoan pommin, joka tärähti keskelle Molariuksen tallia ja tappoi kolme vasikkaa. Tänne keskukseen kuului vain sellainen pehmoinen jysähdys. – Ei kai se Molotoffi niitä vasikoita lahdata aikonut, tähtäimessä taisi olla Runosen rinteessä kulkeva hevoskolonna, mutta ei sattunut! Voi Toffia sapettaa kun lasti oli tyhjä, sillä maaleja olisi ollut vaikka miten paljon, koko maantie niin pitkälle kuin silmä kantoi, täynnä miestä ja tavaraa! – Koko viime yön ja tämän päivää on nim. kulkenut joukkoja – pohjoiseen päin. He ovat pohjalainen divisioona, matkalla Kiteelle. – On Suomessa miestä ja komeaa onkin.

Illalla.

Olin kanttiinilla auttamassa, välillä juoksimme esikuntaan kuuntelemaan niitä odotettuja Johtajan päämajan tietoja. Kyllä saksalaiset ovat pistäneet tuulemaan ja saaneet viikossa paljon aikaan! – Esikunnassa oli vieraita, muutamia T-K.miehiä ja sotilaspastori Heiskanen. Tytöt kehuivat hänen kirjaansa ”Kenttäpappina Kollaalla”. Pitäisi lukea. – Myöhemmin keitimme niitä pommituksen uhreja Suojakodin saunalla. Hakkasimme lihaa kaikessa rauhassa, kun alkoi jyristä. Ilmeisesti oma tykistömme tässä Saarella ja Parikkalassa ja Kiteellä heräsi. Tuntuu juhlalliselta hämärtyvässä illassa kuunnella yhä tihenevää jyskettä. Sydän alassa oli ehkä aivan hienoinen pelon tunne, mutta sen vaimensi ylpeys ja ilo.

30.6. maanantai

Hurja päivä! Miehiä kulkee edelleen keskeytymättä. Kumpa meillä olisi ollut edes mitä antaa väsyneille ja janoisille mieslaumoille, mutta kaikki loppui kesken. Lopuksi meillä oli vain paljasta mustaa korviketta, mutta kaupaksi kävi sekin – aina puoli yöhön asti. Selkääni pakotti seisomisesta ja jalat olivat kuin tulessa, mutta sittenkin näytimme iloista naamaa – ja muutamat härmäläiset naurattivat meitä oikein todella. Kiistelin heidän kanssaan lasien ”viruttamisesta”.– Miten monihan noistakin miehistä palaa sitten joskus takaisin sinne kotipuoleen.

1.7. tiistai

Kolme hävittäjää tulitti kylää ehkä 10-15 min. ajan. Etupäässä ne taisivat ampua I.V. tornia ja pelloilla olleita kyntömiehiä. Istuin keskuksessa ja olin hirveän huolissani äidistä, sillä hän jäi yksin kotiin. Pelkäsin ehkä hieman, mutta Kekaraisen ja Maikin läsnäolo tuntui rauhoittavalta. – Mikä ihana helpoituksen tunne, kun muori piimä-ämpärineen ilmestyi talolle. Hän oli ollut rähmällään Kunnantalon luona ruispellossa.– Tuleekohan pommikoneita perässä. Näiden en luule saaneen mitään vahinkoa aikaan. – Luulen, että muutamme, kaikki lotat, majamme syrjemmälle – ehkä suntioon.

2.7. keskiviikko

Olimme yötä suntiossa. Heräsimme koneiden jyrinään. Ne hyrräsivät kuitenkin ohi. – Aamu oli niin kaunis, kuumuutta vain hieman liikaa, ilma aivan höyrysi. Koko aamun oli ”hälyytyksiä”, yleensä koneiden surina kuului alinomaa. – Ja noin klo 1:n maissa tippui kymmenkunta pommia ja erinäisiä konekiväärisuihkuja. Suojakodin lähelle ei kuitenkaan sattunut mitään. Meiltä vain menivät linjat Punkasalmeen ja Puhokseen poikki. Mutta ei haitannut, eihän meillä juuri ollut muita puheluita kuin HjV:ä ja Villala kyllä välitti ne. – Kerran oli ”väärä hälyytys” ja olimme koko joukko saunan luona lepikossa koettelemassa millaista siellä olisi – minusta hieman kolkkoa, neljän seinän sisällä tuntui paljon turvallisemmalta. Ukkelit katselivat kaivonkannella ranskal. kk:jä mutta kukaan ei osannut niitä käyttää. Lähdin alas syömään ihastuttavaa lahnakeittoa, valitettavasti se vain jäi syömättä. Noin klo 17.15 ilmoitettiin 10 konetta. Ne lensivät yli, hurina lakkasi ja me huoahdimme helpotuksesta. Mutta ne tulivat takaisin ja alkoi räiskyä. Sitä kesti noin 40-50 min. – Miehet olivat ravintolahuoneen lattialla – osa juoksi kyllä ulos, me naiset varastohuoneessa. Konekiväärit rätisivät lakkaamatta. Suojakodin yllä kieppui näet 5 konetta, toiset 5 olivat yläkylällä. Yksi suihku tuli ravintolan ovesta sisään, räjähtävät luodit leimahtivat ilkeästi. – Mutta silloin kun kuului pommin vinkunta läpi ilman, tuntui sydän pysähtyvän. Minulla oli koko ajan tunne, että katto tipahtaa päähäni, päälakeen suorastaan koski. – En kyennyt ajattelemaan mitään, en edes rukoilemaan. Selonen huusi ääneen Herraa Jeesusta – ja se tuntui melko huvittavalta. En muista kenen vieressä olin, ehkä Aittolahden Lyydin, puristin hänen käsivarttaan. Noin 10 min. kuluttua alusta tuli Maikki alas, kaikki yhteydet olivat poikki. Hän, ainoa rohkea koko joukosta, haki lautasellisen keittoa ja alkoi syödä. Toiset eivät olisi varmasti kyenneet nielemään lusikallistakaan. – Pommeja viuhui yhtämittaa, räjähdyksiä kuului harvemmin. Vasta jälkeen päin tuli ajatelleeksi, miten paljon suutareja tippui. Jokainen kuuli myös, että taloon putosi pommi, mutta kukaan ei oikein tajunnut sitä. – Kun vihdoin, ikuisuuksien kuluttua tulimme ylös, näimme ensimmäiseksi kirkon tulessa. Vähitellen alkoi näkyä savua kirkon kummaltakin puolen, pappila ja Mäntyniemen navetta. – Istuin keskuksessa, ainoat hälyyttävät numerot olivat nimismiehen ja apteekin. Kauko soitti ja kysyi, mitä minulle kuuluu. ”Tiedätkö – myös teillä palaa.” Sanoin: ”Anna roihuta.” – Helmi Kolehmainen oli juuri lähdössä kylälle kun hän huomasi Suojakodin olevan tulessa. Alakerrasta kannettiin ulos tavaroita niin paljon kuin voitiin, mutta paljon se ei ollut, sillä vintissä piti olla trotyylipaketti, jota pelättiin. – Vähitellen painuimme metsään, äiti ja minä katselimme kunnalliskodin luota ”omaa kokkoa”. – Todellakaan ei tuntunut miltään, oli aivan samantekevää, mitä paloi, se tuntui vain suurimmalta ihmeeltä, että olimme eläviä ja terveitä. – Kolme I.V. poikaa oli haavoittunut, etsittiin autoja, nimismiestä, Tuhkasta, kaikki oli vähän sekaisin.

Vähitellen meitä kokoontui sinne metsään aika joukko. Kylään ei kenelläkään ollut halua jäädä ja niin lähdimme hakemaan suntiosta tavaroitamme, Pekka, Selonen, Aini, Maikki, Kaksosen poika, Inka Helynen, Aittolahden Lyydi ja minä. – Saimme mytyt kokoon, tulimme juuri Savilahden tielle – ja näimme päällämme jälleen kymmenkunta konetta. Niiden tuloa ei kuulunut yhtään aikaisemmin, kirkko kohisi niin. – Emme ehtineet mihinkään. Heittäydyimme siihen avoimelle kankaalle. Maikki, Inka ja ego minun ulsterini alle. Konekiväärisuihkuja ropisi viereemme, takkini oli aivan ravan ja lehtien peitossa. Ja sitten kuului kamala räjähdyssarja, maa aivan tärisi (jälkeen päin sitten totesimme sen olleen täysosuman kunnalliskotiin). – Sillä kertaa en edes osannut pelätä, olin aivan tylsä. – Toiset jäivät vielä siihen aukealle, kun lähdin Pekan kanssa juoksemaan metsään, etsimään äitiä ja toisia. – Ja löysimme heidät vihdoin kunnalliskodin takaa, pienestä männiköstä. Ja sinne kokoontui vähitellen kaikki, aluksi äiti, Anni Tolvanen, Kähkönen, Hulda R., Elma Hirvonen, Selonen, sitten meidän suntionretkikuntamme, myöh. vielä postilaiset, Lyyli Tervonen. Sirkka Naukkarinen, Kerttu Tapanainen, Rouhiainen ja Helmi Kolehmainen olivat poissa, olimme kovin huolestuneita heistä (myöhemmin kuulimme heidän + Liskin lähteneen pyörillä Villalaan päin). – Koneita lensi yhä, metsä oli sakean savun peitossa, Sortolammilla päin paloi. Hulda Rahunen oli aivan hysteerinen, hän sanoi koneiden vielä tulevan, pelkäsi meidän jäävän tulirenkaaseen. – Nimismies pistäytyi luonamme, kaikki kyselivät matkalupia, poispääsymahdollisuuksia j.n.e. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän hysteerisiä. – Vähitellen tuli tietoja kylältä, apteekin navetta ja Itä-Savo paloivat , Totkiniemessä Nyholm. – Emme oikein ymmärtäneet mitään. Sitten tuli Antti Haverinen hevosen kanssa – viemään äitiä ja Hanna-rouvaa Haneliin. Postineiti ja minä kävelimme, toiset jäivät vielä kankaalle. – Metsää paloi Sortolammilla ainakin seitsemässä kohdin, eräässä paikassa aivan kahden puolen tietä, hevonen pelkäsi. – Oli kolkko näky kesäisen hämärässä yössä loimuavat metsät – inferno -. Koneita lensi yhä, olimme kuusten alla j.ne. –

3.7. torstai

Haneliin ilmestyi myös Pekka Repo eikä hän suostunut kanssamme sisään, vaan teki meille havumajan metsään. Vietimme siellä yön – hyvin omituisen yön. Tykit jyskivät, koneet lensivät edestakaisin – ja pahemmin kuin muu vaivasivat itikat. Toiset eivät nukkuneet, minä torkahdin – ja heräsin noin ½ 5 maissa hurjaan rytinään: Pommitus (parakkeja, armeijan ampumarataa). – Voi, miten pitkä voi päivä olla. Itikat, jano ja ikävä kalvoivat mieltä. Aamun pommit olivat sytyttäneet uuden metsäpalon, savupilviä tuprusi jo aivan lähellä, ilma oli harmaata ja kitkerää. – Emme enää pysyneet metsässä, vaan lähdimme pihaan Revon vastaväitteistä huolimatta. Pekka ja Leo ilmestyivät myös sinne ja veivät meidät Helyseen. Siellä olivat toisetkin lotat. (Tolvaset, Selonen, Lyydi M., Hulda R. ja Elma H., Lyydi Tervonen ja Inka H. olivat jääneet kirkolle, Maikki lähtenyt Välimäen ja keskuksen mukana rintamalle.) – Tuntui aivan helpotukselta päästä ihmisten ilmoille. Keitimme kahvit (hämärryttyä, kun savun näkymisestä ei enää ollut niin pelkoa) joimme ja söimme. Ja pöydässä istuessamme alkoi jälleen surista ja jostain etempää kuului jyrähdyksiä. Olimme heti matalana lattialla. Mutta se meni ohi, tykit vain jyskivät. – Leo, Helynen ja Repo lähtivät Kerimäelle, Pekka takaisin kirkolle. – Ja me lähdimme saunaan nukkumaan. Ehkä sementtipeti oli kylmä, mutta kuitenkin parempi kuin yö metsässä.

4.7. perjantai

Heräsimme ½8 surinaan, auto oli pihassa ja Pekka tuli sanomaan, että Paajaset saavat kyydin. Topi Tuhkanen ja Hirvonen olivat hakemassa tupakoita ja heidän autossaan tulimme Kerimäelle. Toisaalta en olisi ollut halukas lähtemään – eihän täällä ole sen parempi. Koneita lentää alinomaa. Emme saaneet sijojamme kirkolle vaan Lyydi kyytisi meidät Heponotkolle. Saimme olla metsässä ja ruispellossa mennessä.

5.7. lauantai klo 17.20

Nyt tämä todellakin on evakkopäiväkirjani! – Totisesti, nyt aloin ajatella, mitä kaikkea olen menettänyt. Kirjat koskevat eniten. – Ei, en ole itkenyt vielä, enkä tahdo itkeä – vielä.

Olemme Heponotkolla, Veikon Kertun vastuksina. – Se ainoa iso matkalaukku, joka pelastui, jäi S.K:n autoon, ei sopinut mukaamme. – Ehkä talosta saatiin jotain ulos, Kaukohan sanoi myöskin silloin soittaessaan menevänsä meille. Mutta säilyivätkö ne sitten ulkona! Kaikki matkalaukut, joissa oli hopeat, vaatetta y.m. olivat kellarissa ja paloivat varmasti. – Olen koettanut sanoa itselleni: mitä näistä tavaroista, kun henki säilyi, mutta se on niin vaikeaa.

Ei täällä on yhtään parempi olla! Koneet hurraavat yli lakkaamatta. Ja se tuntuu hirveältä. – Kadun että yleensä lähdin Hanelista. Olisi pitänyt jäädä sinne ja käydä vähän katsomassa raunioita. – Ehkäpä ryssä rauhoittuu jo sielläkin saatuaan tarpeeksi paljon pahaa aikaan. Ja todellakin Jumala varjeli ihmeellisesti. Ihmiset säästyivät. – Ja suurin onni oli, että oli aivan tyyntä. Muutoin olisi mennytkin koko kylä, sillä joka puolella paloi.

Hyvänä meitä tosin on täällä pidetty, mutta sittenkin – -

6.7. sunnuntai

Kello on pian 24. Kirjoitan tätä ikkunalaudalla kuutamossa. Se vanha narri on melkein pyöreä ja paistaa tuolta metsän takaa suoraan silmiini.

Jussit Kuokkanen ja Helynen kävivät tänään meitä katsomassa, olivat tuoneet postilaiset ja vähän tavaroitamme tänne (matkalaukut kellarissa säilyneet, Luojan kiitos!) He toivat aivan kuin päivänpaistetta ja kotoista tuntua mukanaan.

Työkuntoinen väki saa ehkä jo palata! Jussit lähtevät joukkoineen ehkä huomenna! Turhaan mekin tänne raahauduimme, mutta tulipahan sillä tiimoin näissäkin sukulaisissa käytyä.

Veikko oli viime yön kotona. Hän kertoi kerimäkeläisiä kaatuneen jo 18. Kesälahtelaisia ehkä kolme. Taneli Kontio, Ekman Totkiniemestä ja joku, jonka nimeä en muista. Jo Hanelissa ollessamme kerrottiin kapteeni Hokkasen ja jonkun vänrikin kaatuneen pp:n miehistä. Meikäläiset ovat kai noin 11 km:n päässä Lahdenpohjasta.

Kumpa, kumpa sota pian loppuisi. Ja me pääsisimme rakentamaan uutta kotia! Pääni on täynnä hurjia suunnitelmia ja kuutamo haaveita. Nyt ei kuulu tykkien jyskettä ja sota tuntuu muutenkin epätodelliselta. Kuu, se saa minut kaipaamaan ja ikävöimään – jotain muutakin kuin menetettyä.

7. 7. maanantai

Hyvä Luoja, miten päivät ovat pitkiä täällä Heponotkossa. Nyt kun on ollut muutenkin sateista ja synkkää on kuin kivi painaisi sydäntäni. – Olen ajatellut kirjojani, ne ovat katkerin pala nieltäväkseni. Koko päivässä en ole saanut ajatuksiani niistä irti. – Ja mikä kummallisinta, eniten suren satujani, Grimmiä, Andersenia, Roinetta, Prinssejä ja Prinsessoja. Tämä harmaa, sateinen päiväkö lie minut niin alakuloiseksi tehnyt. Tahtoisin lukea ”Kaikkien säiden ratsastajan” ja monta muuta satua, joiden nimetkin olen jo unohtanut.

8.7. tiistai

Lentokoneiden uhallakin me muutimme Toivolaan – ihmisten ilmoille tänä iltana.

9.7. keskiviikko

Pesimme aamupäivän pyykkiä: tätä runsasta vaatevarastoamme! 2 konetta kierteli kirkkoa – hui!

10.7. torstai

Kulutin melkein koko päivän kirjeiden kirjoituksessa ja äiti samoin. – Oli hirveän kuuma, ja sitä paitsi tunsin itseni ihan kuumeiseksi. Nyt illalla ei mittari kuitenkaan näyttänyt enempää kuin 36,8°. – Sitä paitsi nenäni huolestuttaa minua yhä. Ei se ole parantunut jos ei liioin pahentunutkaan.

11.7. perjantai

Ajatella, olemme jo olleet jo viikon täällä Kerimäellä! – Niin se aika vain kuluu, vaikka päivät ovat olleetkin pitkiä kuin ijäisyys. – Lentokoneita on taas härrännyt ehtimiseen, ja äsken oli Savonlinnasta kuulunut ilmahälyytys! Antaisivat nyt edes yörauhan! Olen lukenut tänään monta romskua, ilman niitä olisin ihan onneton!

12.7. lauantai

Postineiti kävi tuomassa äidin lottapuvun, joka tuli arvopostisäkissä Kerimäelle. Juho Tervonen oli käynyt hänen luonaan kertomassa terveisiä Kesälahdelta. Torstaina (10.7.) on ryssä taas pommittanut ja särkenyt Itä-Savon kaupan, vaurioittanut sirpaleilla kunnantaloa ym. Myös Pajamäki on palanut. – Mitä hittoa sillä on siellä meidän mäellä vainoamista! Kirkolla ei kuulemma ole ketään ihmisiä, eikä siellä hauska olisikaan, sillä Toffi kuuluu härnäävän ylen aikaa ja kk:t ovat herkkiä.

13.7. sunnuntai

Saksalaiset ilmoittavat murtaneensa Stalin-linjan kaikkialla. Ryssä ja Englanti solmivat eilen sotilasliiton, jossa kumpikin puoli sitoutuu auttamaan toistaan ja lupaa olla tekemättä välirauhaa tai aselepoa. Haa. ”Hänen majesteettinsa herra Ison Britannian kuningas” kuulosti niin mukavalta Tiltun suussa.

14.7. maanantai

Ville Molarius on kaatunut. Lieneekö tieto virallinen, postineiti sen kertoi. Kekarainen ja Selonen olivat käyneet tänään hänen luonaan Savonlinnaan mennessään – ja kertoneet kaikenlaista. Saimme Pekalta kirjeen. Hän sanoi, ettei nyt ole lupa tulla takaisin, kuka tietää, jos menneet laitetaan pois. Ei kai sentään. Päämaja tiedotti, että 10.7. on ryhdytty hyökkäykseen Laatokan molemmin puolin ja paikoin edetty 60:kin km.

15.VII. tiistai

Kerimäen lottien muonituspäällikkö soitti ja pyysi meitä töihin ”Ampumamajalle”. Vihdoinkin jotain hommaa! Ehkä päivät nyt hieman lyhenevät!

16.7. keskiviikko

Kävellä lampsimme Ampumamajalle – onhan sinne aika matka, yli 2 km. Mitä äidin jalka tykännee siitä. Maja on oikein sievä, ja siellä on melko vilkasta. Kuusi täkäläistä lottaa on siellä muonittamassa, ja me siis hoidamme kanttiinin. Rahaakin tuli vähän yli 500 mk. Mainio kersantti Pekonen, nauroimme kippurassa. – Toivolassa oli illalla iso pino kirjeitä odottamassa.

17.7. torstai

Ampumamajalle mennessä pistäydyimme postilla ja saimme tietää, että huomisesta lähtien on lupa palata kotiin. Niimpä mekin voimme sanoa Kososelle ”itsemme irti”. Ehkä ei huomenna vielä saa kyytiä, mutta voihan odottaa. – Majalla nyt hiljaisempaa, sillä sieltä lähti joukko miehiä vapaaehtoisina. – Oikein komea insinööri Drake! – Postilaiset olivat täällä iltauutisilla ”säkättämässä”. Toisinaan taas hermostun!

18.7. perjantai

Olemme matkalla kotiin! Jussit tulivat kahdella hevosella hakemaan meitä ja tavaroita! Kiva! Lähdimme Toivolasta ½ 7 illalla, kuuntelimme iltauutiset Kumpurannassa eräässä talossa ja nyt yövymme täällä Raikuussa – ei tämähän on Villalaa ja omaa pitäjää, joku Karjalainen. Tie on aivan täynnä ihmisiä ja karjaa. En ollut mukana lähtiessä, mutta uskon jokaisen nyt palaavan iloisempalla mielellä!

19.7. lauantai

Lähdimme matkaan 20 vaille 10 aamulla. Minusta tuntui vähän pahalta niin keskellä päivää, mutta koko aikana ei surissut yhtään konetta. Särkänpäässä lepuutimme hevosia 2 tuntia. Talonväki oli juuri aamulla tullut, olivat oikein ystävällisiä. – Päivä oli kamalan kuuma ja naamani paistui aivan punaiseksi. – Hanelissa olimme noin ½ 6. Ihan kuin olisi tullut kotiin. – Pekka (herra sotilasvirkailija!) ja Jussi Pennanen kävivät kylpemässä. Olisin tahtonut halata molempia – ja Pekkaa halasinkin. Niin kiva kuulla kaikesta.

20.7. sunnuntai

Melko rauhallinen sunnuntaipäivä muun puolesta paitsi että tykit jyskävät niin että lattia toisinaan tärähtelee (kuuluu kai Kiteeltä ja Marttinasta päin). – Sandperi, ettei tuon radiomme johdot ja patterit pelastuneet, on ikävä, kun ei kuule uutisia. Elämme melkein kuin säkki päässä.

21.7. maanantai

Liski ja Akkanen pistäytyivät täällä. Liski jutteli kaikenlaista, hän nim. oli ollut silloin raahaamassa meidän rojujamme ulos. Aika paljon ovatkin saaneet raahatuksi tavaroitamme ulos, nyt ne ovat Molariuksen ladossa. – Tosiaan, Sirkka oli kuulemma kantanut hiukan kirjojakin ulos. – Apropos, Sirkka. Hän ilmoittautui lottiin Savonlinnassa ja joutui tupakan myyjäksi rintamalle. Siellä kanttiiniauto oli aikamoiseen tykistökeskitykseen ja pommitukseen ja nyt Sirkka on yhä järkytyksestä sairaana. – Mieleni ei tee vielä mennä kirkolle toljailemaan, vaikka siellä onkin jo ihmisiä. Jämsästäkin on tullut jonkin verran työkykyisiä ihmisiä.

22.7. tiistai

Heinänteko alettiin. Minäkin laapustelin pellolle ja melkein ensimmäiseksi sain juosta lepikkoon! – Heinäilmat olisivat ihanat, kun nuo hiton hurisijat eivät häiritsisi! – Pekka tuli kirkolta kylpemään eikä kylpyä ollutkaan! – Hän istui sitten kahteen asti äidin ja minun kanssani kamarissa ja turisi kaikenlaista. ”Kutjotin” hänen sylissään, siinä oli hyvä olla.

23.7. keskiviikko

Äiti ompeli minulle esiliinan, se on aika söpö. – Sauna, mutta tänä iltana Pekka ei päässytkään kylpemään. Hän laittoi lähettipojan tuomaan postia. Kirje Kylliltä, vihdoinkin. Hän on Oulun lähellä, kaikki pojat saksalaisia. Kateeksi käy! Hipo kirjoitti myös. He ovat vielä Jämsässä, kun mummoa ei lasketa.

24.7. torstai

Näytin tänään heinäpellolla itseäni auringolle niin perusteellisesti, että nyt en siedä panna mitään päälleni enkä liioin liikuttaa käsivarsiani ylöspäin. Olen punainen kuin paistikas. Sauna meni hukkaan, kun ei sietänyt kylpeä.

2.8. lauantai

Kansa kasasi heinää, mutta äiti ja minä paistoimme pullaa ja kakkua, sillä huomenna on Maijanpäivä. – Iltapuolen pesimme pyykkiä. Koneet tosin ”häiritsivät” kaikkia hommia, niitä lensi melkein joka kymmenen minuutin kuluttua. Saa nähdä, joko tämä Kiteen ja Uukuniemen motti piankin selviää. Aika alkaisi olla.

3.8. sunnuntai

Siitä onkin jo kaksi vuotta aikaa, kun näitä juhlia on vietetty! Juhlia, tosiaan. Ei ketään muita vieraita kuin Helyset.

4.8. maanantai

Yöllä hurja ukonilma, minua melkein pelotti. Koko päivän pilvessä ja välillä ripsui vettäkin. Siitä huolimatta lensi koneita taas hurjasti.

5.8. tiistai

Yhden maissa lensi edestakaisin koneita leegio. Alkoi jo hirvittää. Omia ne olivat olleet ja käyneet antamassa vauhtia ryssän Kalattomasta lähdölle. Taas se kehno on muka lähtiäisiksi sytyttänyt kaiken palamaan. Pekka kylpemässä. Hän kertoi, että loput joukot Jämsästä tulevat huomenna. Jokohan meikäläisetkin?

6.8. keskiviikko

Lopettivat täällä heinän korjuun, minä en kyllä ollut pellolla. – Äiti paahtoi korviketta: herneitä ja ohraa ja minä jauhoin hiki hatussa. – Odotimme niin kovasti niitä ”Jämsättäriä”, mutta Jussi tuli kirkolta tyhjin kärrein. Ei ole kuulemma tullut vielä ketään.

9.8. lauantai

Lehmät ovat Kerelissä, omat pitäisi hakea aamulla.

10.8. sunnuntai

Jussi ja Tupu lähtivät hakemaan ynnikkejä. Miehet olivatkin jo kirkolla tavanneet meidän joukot, jotka olivat päässeet ensimmäisessä autossa Punkasalmesta. Kaikki ehjinä ja terveinä. Tupu toi mummon hevosella ja Hipo ja Jussi taluttivat lehmät. Kaikki ovat tallella.



Kyllikin päiväkirjamuistelukset päättyvät tällä erää tähän.